MarMai 30.10.2014: Blogimainonta kaipaa uusia muotoja

Myös Markkinointi&Mainonta-lehti intoutui tekemään verkkouutisen Blogietiikan aamusta. Alla pieni poiminta jutusta, jonka voit kokonaisuudessaan lukea täällä.

“Mediatalot ovat myyneet sata vuotta palstatilaa” – Blogimainonta kaipaa uusia muotoja

Elina Hakola

Kuka keksisi säännöt

Sisältöjen kaupallistuessa blogeissa esiintyvä markkinointi herättää kysymyksiä piilomainonnasta ja vastuusta. Bloggaamisen etiikasta pro gradu -työnsä kirjoittanut Viestintä- ja markkinointitoimisto Myyn tuottaja Salla Kääriäinen peräänkuuluttaa bloggaajille sääntöjä, mielellään bloggaajien itsensä laatimia.

Yhteisten sääntöjen puuttuessa bloggaajat toimivat kukin omalla tavallaan. Siksi bloggaajien yhteistyökuvioista on kiinnostunut myös kuluttajavirasto ja verottaja.

”Bloggaajien keskuudessa vallitsee vahva yksimielisyys siitä, ettei bloggaamista saa rajoittaa heidän itsensä lisäksi mikään muu taho. Kukaan ei bloggaa tyhjiössä, vaan on vuorovaikutuksessa lukijoiden, toisten bloggaajien, blogiportaalin ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Nämä vaikuttavat osaltaan blogien sisältöön, halusi kirjoittaja sitä tai ei”, Kääriäinen sanoo.

Todellisuudessa bloggaajat eivät ole niin vapaita kirjoittajia, kuin he ehkä haluaisivat ajatella olevansa. Yhteistyökumppaneiden kanssa sovittaan näkökulmista ja käytettävistä valokuvista hyvinkin pitkälle. Sitäkään bloggaajat eivät aina kehtaa sanoa, jos yhteistyökumppanin tuote ei miellytäkään.

”Bloggaajat ovat riippuvaisia yhteistyökumppaneistaan”, Kääriäinen sanoo.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *