Villin ja vapaan bloggaamisen aika on ohi

Alkuperäinen teksti Markkinointi&Mainonta-vierasblogissa 29.10.2014.
Bloggaajien olisi korkea aika laatia itselleen säännöt – ennen kuin joku tekee sen heidän puolestaan.

Bloggaaminen on vajaassa kymmenessä vuodessa kehittynyt hauskasta harrastuksesta ammatiksi ja kovaksi bisnekseksi. Suosituimmat suomalaiset bloggaajat tavoittavat blogeillaan kymmeniätuhansia lukijoita viikossa. Yritykset ja mediatalot sekä PR- ja viestintätoimistot kilpailevat bloggaajien huomiosta ja maksavat mediatilasta saadakseen näkyvyyttä arvokkaissa yhteisöissä.

Blogisisältöjen kaupallistuessa yhteiskunnassa on herännyt huoli blogeissa esiintyvästä piilomainonnasta. Yhteisten sääntöjen puuttuessa bloggaajat toimivat laissa asetettujen laajojen raamien sisällä kukin omalla tavallaan. Mutta siellä, missä liikkuu raha, tarvitaan myös sääntöjä.

Kun Kilpailu- ja kuluttajavirasto julkaisi tasan vuosi sitten linjauksen kuluttajansuojalain soveltamisesta blogimainontaan, alkoi blogosfäärissä kuohunta. Bloggaajat ovat nimittäin tarkkoja siitä, että bloggaaminen pysyy vapaana toimintana. Vapaus on bloggaajille absoluuttinen arvo ja perusoikeus, johon Kilpailu- ja kuluttajavirasto linjauksellaan kajosi.

Sittemmin myös Verohallinto on ottanut omalta osaltaan kantaa bloggaamiseen: nykyisin bloggaamisesta saatavan rahallisen korvauksen lisäksi myös palkkioksi saadut tavarat, palvelut ja vaikkapa ilmaiset matkat ovat bloggaajan verotettavaa tuloa.

Väitän, että villin ja vapaan bloggaamisen aika on ohi.

Bloggaajien olisikin korkea aika laatia itselleen säännöt. Kun bloggaajat määrittelevät itse, mikä on oikein ja väärin bloggaamisessa, välttyvät he mitä todennäköisemmin ulkopuolisten sääntelyltä. Sama idea on Journalistin ohjeissakin: journalistisen itsesääntelyn tarkoituksena on pitää valta journalistien käsissä.

Laatimalla säännöt bloggaamiselle bloggaajat osoittaisivat myös tiedostavansa vastuunsa. Yltiöpäinen vapauden korostaminen johtaa vääjäämättä harhakuvitelmaan, ettei bloggaaminen vaikuta mihinkään. Näinhän ei tietenkään ole, sillä kukaan ei bloggaa tyhjiössä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *