Tubettaminen kaipaa kipeästi sääntöjä

Muutama viikko sitten Ruotsista kantautui uutinen, että 14-vuotias tubettaja on saanut Ruotsin kuluttajaviranomaiselta piilomainontatuomion. Nuoria, huippusuosittuja tubettajia on Suomessakin paljon ja vastaavanlaisia, kyseenalaisia yhteistyökuvioita tehdään Suomessakin. Onkin hyvä, että YLE:n Kuningaskuluttaja nosti torstaina 24.9.2015 esitetyssä jaksossaan esiin Suomen tilanteen.

Nuoret tubettajat saavat runsaasti yhteydenottoja eri kokoisilta yrityksiltä. Useimmin yritykset tavoittelevat tubettajan jopa kymmeniä tuhansia seuraajia ilman kunnollista korvausta: Kuningaskuluttajan haastattelemille tubettajille on ehdotettu yhteistyötä jopa sipsipalkalla. Muutaman sadan euron arvosta vaatteita riitti nuorelle tubettajalle (mainos)videon tekemiseen, josta ei edes käynyt ilmi, että vaatteet oli saatu ilmaiseksi.

Vaikka osa suomalaistubettajista on jo täysi-ikäisiä, on suurin osa videokanavien tilaajista todella nuoria. Kuluttajaviranomaisen mukaan mainonnan pitää selkeästi erottua muusta lapsille tarkoitetusta sisällöstä. Siksi tubettajien tekemät kaupalliset yhteistyöt ovat huolestuttavasti retuperällä. Monet nuoret tubettajat ovat kantapään kautta oppineet, että mainoksista ja yhteistyöstä pitää pyytää riittävä korvaus. Mitään yhtenäistä hinnastoa vaikkapa kanavan tilaajien lukumäärän perusteella ei ole. Miten nuoret siis osaavat asettaa oman arvonsa? Vielä tärkeämpi kysymys on kuitenkin, miten kaupalliset yhteistyöt merkitään niin, että kaiken ikäiset seuraajat ymmärtävät kyseessä olevan mainos.

YouTube-verkostot alan auktoriteettina

Suomessa toimii kolme YouTube-verkostoa: Töttöröö, United Screens ja Splay Suomi. Verkostot ovat tubemaailman blogiportaaleja: ne hankkivat tubettajille yhteistyömahdollisuuksia ja sopimuksia sekä valvovat tubettajien etuja. Verkoistoilla olisi luonteva rooli asettaa raamit tubemarkkinoinnille. Tuntuu kuitenkin, että ainakin toistaiseksi verkoistoilla on vähemmän jalot tarkoitusperät: oman liiketoiminnan kehittäminen ja tubettajien avulla ansaitseminen on tärkeämpää.

Kuningaskuluttajan haastattelemien nuorten tubettajien mukaan yhteiset pelisäännöt toisivat selkeyttä. Liikaa byrokratiaa ei kuitenkaan haluta ja tekemisen vapaus bloggaajien tapaan tärkeää myös tubettajille. Tubettamisella itsensä elättävä, supersuosittu “Lakko” eli Eric Savolainen on sen sijaan sitä mieltä, ettei sääntöjä tarvita. Hän haluaa pitää päätösvallan täysin itsellään: “Lähtökohta on se, että lähdetään tekemään sitä, mitä ite halutaan. kuitenkin oma kanava kyseessä – mennään omilla ehdoilla.

Yli parikymppinen Savoilainen varmasti osaakin tubettaa vastuullisesti ja läpinäkyvästi, mutta nuoremmille kollegoille tämä ei välttämättä ole itsestään selvää. Säännöt suojelisivat nuoria tekijöitä ja ennen kaikkea suitsisivat mainostajien härskeiltä ehdotuksilta. Ja varsinkin kun on yleisesti tiedossa oleva asia, että tubettajia seuraavat pääasiassa lapset ja nuoret, tulisi viranomaisten tarttua toimeen pikimmiten.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *